​Asiakaspalvelu 09 417 00100

Varaa aika
Leukakirurgia

Leukakirurgia

Leukakirurgia

Leukakirurgia on tyypillisesti traumaperäisten vammojen hoitoa: potilas on kaatunut tai saanut muuten iskun kasvoihinsa. Tyypillisiä potilaita ovat urheilutapahtumissa, kuten jääkiekko-ottelussa, leukansa murtaneet. Usein näihin liittyy myös hammasvammoja.

Esimerkiksi alaleuan murtuma pyritään leikkaamaan muutaman päivän sisällä vamman aiheutumisesta. Murtumakohta kiinnitetään leikkauksessa usein titaanilevyillä, jotta leuka pysyy paikallaan ja luutuu oikein.
Sairaalassaoloaika on tyypillisimmillään yhdestä kahteen yötä leikkauksen jälkeen. Sairasloma-aika esimerkiksi alaleuan murtumissa on keskimäärin 3-5 viikkoa, joskin tapauskohtaiset ja potilaan työhön liittyvät vaihtelut ovat suuria. Murtuman luutumista tarkkaillaan ensimmäisten kuukausien aikana tehtävien kontrollien kautta.

Leukamurtuman hoito itsessään on usein suhteellisen yksinkertainen toimenpide. Suurempaa haittaakin usein sen yhteydessä syntyvä hammasvamma: hammas saattaa katketa tai murtuma voi kulkea aivan hampaan vierestä. Tällöin vaaditaan myös hammaslääkärin apua. Hammasvammojen hoito saattaa kestää jopa puolitoista vuotta ja tulla hyvinkin kalliiksi. Helsinki Hospitalin leukakirurgit ja hammaslääkärit suunnittelevat ja toteuttavat hammastraumojen hoidon siten, että se sujuu mahdollisimman nopeasti ja edullisesti.

Lisäksi Helsinki Hospitalissa voidaan korjata kirurgisesti leukojen kehityshäiriöitä ja purentavirheitä. Potilaille käytetään ortognaattiskirurgista hoitoa, jossa korjataan oikomisen ja kirurgisen hoidon avulla leukaluiden kasvuvirheiden aiheuttamia purentavirheitä.

 

Lääkärit

Jyrki Törnwall
Suu- ja leukakirurgiLue lisää

Lue lisää

Artikkeli

Seitsemän syytä valita Helsinki Hospital

Me Helsinki Hospitalissa hoidamme potilaamme yksilöinä, viivytyksettä ja parhaalla mahdollisella tavalla. Se tarkoittaa, että et jää koskaan yksin, vaan etsimme sinulle sopivimman hoitomuodon ja oikean spesialistin. 1. Hyvissä käsissä ensimmäisestä...
Artikkeli10.9.2018
Artikkeli

Leuka lonksuu, hoito tepsii

Leukanivelten vaivat ovat erittäin yleisiä. "Onneksi niihin löytyy monenlaista helpotusta", sanoo dosentti, suu- ja leukakirurgian erikoislääkäri Jyrki Törnwall. Leukanivelvaivoista kärsivät molemmat sukupuolet, mutta lääkärin vastaanotolla...
Artikkeli25.4.2018