​Asiakaspalvelu 09 417 00100

Varaa aika

Marjo Palkeinen

Jalkojenhoitaja

Jos jalkaterässäsi on känsä, kovettuma, haava tai sisäänpäin kasvanut kynsi, apu löytyy Marjo Palkeisen luota. Jalkojenhoitajamme on erikoistunut diabeetikkojen jalkoihin, mutta hallitsee myös terveiden jalkojen hemmotteluhoidot.

Millaista työsi on?

Ensimmäiseksi selvitän, mistä vaiva johtuu. Diabeetikoiden tuntoaisti heikentyy, minkä takia he saavat huomaamattaan haavoja jalkoihinsa. Moni kroonisista jalkahaavoista kärsivä tarvitsee hoidon lisäksi henkistä tsemppaamista ja motivoimista.

Työni on myös ennaltaehkäisyä. Kirurgiselle operaatiolle ei ole tarvetta, jos vaivat hoidetaan ajoissa. Sisäänpäinkääntyneet ja painuneet kynnet hoidan yleensä kynnen oikaisujousilla. Vaivaisenluiden, vasaravarpaiden ja varvasvälikänsien suojiksi rakennan silikoniortooseja.

Olen vanhan koulukunnan jalkojenhoitaja eli tarjoan jokaiselle potilaalleni myös perushoidon, jonka aikana kylvetän, hoidan kynnet ja ihomuutokset sekä rasvaan ja hieron jalat. Jalkojenhoito ei ole pelkästään terveydestä huolehtimista. Se on myös rentouttavaa nautintoa. Luokseni voi tulla tarkastuttamaan ja hoidattamaan jalkansa, vaikka varsinaisia vaivoja ei olisikaan. Säännöllinen jalkojenhoito ehkäisee ongelmien syntymistä.

Miksi potilaan kannattaa tulla Helsinki Hospitalin Haavakeskukseen?

Tiimiimme kuuluu haavoihin erikoistunut sairaanhoitaja, kirurgi ja minä. Jos yhtään epäilen, että potilaan jalassa on tulehdus tai se vaatii leikkausta, konsultoin erikoislääkäriä saman tien. Lääkärimme myös ohjaavat potilaita minulle jatkohoitoon.

Mikä ajatus ohjaa työtäsi?

Hoida potilasta niin kuin haluaisit itse tulla hoidetuksi.