Näitä kuutta asiaa minulta kysytään melanoomasta

20.6.2017 14.00

Helsinki Hospitalin varatoimitusjohtaja Heli Vähäsilta on oppinut elämästä paljon sen jälkeen, kun hän kertoi julkisuudessa melanoomastaan. Nyt Heli vastaa kuuteen useimmin kuulemaansa kysymykseen.

Ensimmäisen kerran olin vähän pöllämystynyt. Olin kertonut blogissani melanoomaan sairastumisestani sekä ollut aiheesta esillä muutenkin julkisuudessa. Mutta en missään nimessä pitänyt itseäni ihosyövän asiantuntijana, olinhan itse potilas.

No, joka tapauksessa minua alettiin pysäytellä kadulla ja minulta kysyttiin neuvoja melanoomaan liittyvistä asioista. Vielä kymmenennellä kerralla saatoin olla hieman häkeltynyt, mutta sitten vastaukset alkoivat tulla ihan sujuvasti. Saan yhteydenottoja myös puhelimitse ja sähköpostilla.

Mitä minulta sitten kysytään? Tässä kuusi yleisintä kysymystä.

Uskallatko olla enää auringossa?

En ota enää aurinkoa, hakeudun mieluummin varjoon. Päivän aktiviteetit suunnittelen niin, että vältyn liialliselta auringolta keskipäivällä. Käytän aurinkorasvaa ja pukeudun suojaaviin vaatteisiin. Uidessani käytän UV-suojattua uimapukua. Elämästä kuitenkin nautin; jos ystävä järjestää puutarhajuhlat, nautin tunnelmasta ja pienessä määrin auringosta.

Miten käytät aurinkorasvaa?

Laitan aurinkorasvaa aamuisin suihkun jälkeen runsaasti. Muistan myös lisätä sitä toistuvasti. Siitä on tullut elämäni must. Suosittelen muillekin.

Millaisia vaatteita käytät kesällä?

Päässäni on aina hattu ja nenälläni UV-säteilyltä suojaavat aurinkolasit. Viihdyn ilmavissa, keveissä housuissa ja pitkähihaisessa paidassa.

Miten suojaat lapsesi?

Rasvaan hänetkin aurinkorasvalla joka aamu 15–30 minuuttia ennen ulosmenoa, jotta rasva ehtii imeytyä ja alkaa vaikuttaa. Käytän vedenkestävää rasvaa, jonka suojakerroin on vähintään 50. On hyvä muistaa rasvata myös niska, kaula, korvalehdet, kasvot, sormien ja varpaiden selkämykset sekä selkä. Lisäilen rasvaa päivän mittaan kahden tunnin välein ja katson, että pojalla pysyy lippahattu päässä.

Mitä teen, kun epäilen, että tämä luomimuutos ei ole normaali?

Mene lääkäriin. Joko ihotautilääkärille tai plastiikkakirurgille. Lääkärissä käynti on halpa henkivakuutus.

Mistä melanoomasta saa lisätietoa?

Muun muassa Syöpäjärjestöistä.

Mitä teen, kun en ymmärrä tästä patologin lausunnosta mitään?

Olet ollut aika järkyttynyt siinä tilanteessa lääkärillä, etkä muista enää asioita tai et ole uskaltanut kysyä lisää. Ota rohkeasti uudelleen yhteyttä lääkäriin tai Syöpäsäätiön lahjoitusvaroilla ylläpitämään Syöpäjärjestöjen valtakunnalliseen neuvontapuhelimeen.

Olen miettinyt paljon, miksi ihmiset ottavat yhteyttä minuun. Minähän en todellakaan ole mikään lääketieteellinen asiantuntija, vaikka sairaalassa työskentelenkin. Helsinki Hospitalin varatoimitusjohtajana varon visusti puuttumasta lääketieteen osaamista vaativiin kysymyksiin, vaan jätän sen erikoislääkäreillemme.

Luultavasti me kaikki kaipaamme niitä ystäviä, naapurintätejä tai muita ihmisiä, joilta saamme kysyä neuvoa asiaan kuin asiaan. Yhteisöllisyys vähenee, mutta tuen tarve ei koskaan. Ymmärrystä ja tietoahan me kaikki haluamme.

Tämän kokemuksen myötä olen tajunnut, että ihmiset tarvitsevat yhä enemmän niin sanottuja matalan kynnyksen paikkoja, joissa voisi kysyä esimerkiksi melanoomasta ihan arkipäiväisiäkin kysymyksiä. Niihin voi toki löytyä vastaus netistäkin, mutta ihminen nyt vain on luotu sellaiseksi, että hän usein tykkää puhua asioista toisen kanssa. Yksi minuun yhteyttä ottanut nainen kiteytti asian näin: ”Otin sinuun yhteyttä, koska et tuntunut blogissasi liian täydelliseltä ja sinulla oli ystävällinen ote elämään.”

Tämä oli minulle ahaa-elämys! Me terveydenhuoltoalan yritykset kerromme usein asioista etäisesti ja viileästi, ikään kuin elämä olisi enemmänkin suoritus. Sen sijaan meidän pitäisi pystyä olemaan enemmänkin terveyskioskeja, joita ihmiset uskaltaisivat lähestyä. Me Helsinki Hospitalissa olemme aina halunneet uudistaa tapoja kertoa asioista sekä olla ihmisiä lähellä. Esimerkiksi Helsinki-päivänä 12.6. lääkärimme vastasivat koko päivän ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin sairaalamme ala-aulassa. Meille voi myös aina soittaa normaalin puhelumaksun hinnalla ja kysyä neuvoa tai varata ajan erikoislääkärille ilman lähetettä.

Meillä pääset erikoislääkärin vastaanotolle ilman lähetettä. Kysy lisää tai varaa aika!

 
Kirsi Isoherranen
Ihotautien erikoislääkäriLue lisää
Vesa Juutilainen
Plastiikkakirurgi, ortopediLue lisää
Patrik Lassus
PlastiikkakirurgiLue lisää