Syöpä yllätti suosikkinäyttelijän

4.10.2017 15.18

Pieni patti Antti Holman kyynärpäässä olikin melanooma. Se yllätti ja muistutti, että sairaus voi iskeä keneen tahansa, elämäntavoista huolimatta.

Antti Holma riisuu pikkutakkinsa ja kääri vasemman paidanhihansa ylös. Kyynärpäässä näkyy vielä punertava, lähes kymmensenttinen arpi. Holma sivelee ja rapsuttaa arpea miettivänä.

”Sairastumisessani melanoomaan ei ole mitään ylevää tai traagista. Pala kurkkuuni nousi vasta, kun minun piti kertoa taudista läheisilleni, ja näin heidän säikähdyksensä ja huolestumisensa. Sairaus ei ole vain yhden ihmisen tarina.”

Holma on nuori ja hyväkuntoinen. Hänellä on terveet elämäntavat. Hän ei polta, ei käytä alkoholia eikä ole loikoillut rantaleijonana auringossa. Silti syöpä päätti iskeä juuri häneen.

”Syöpä on arvaamaton tauti. Olen sanoihin tarrautuva ihminen, ja tarkka siitä, millaista kieltä sairauksista käytetään. Taistelusta puhuminen on minulle vierasta. Olen ollut tässä ikään kuin urhea, mutta Helsinki Hospitalissa on ymmärretty, että urheuden takana on sittenkin aina pieni ihminen.”

”En minä ehdi leikkaukseen”

Holma on monilahjakkuus: näyttelijä, prosaisti, runoilija, juontaja. Hänen taidoillaan riittää kysyntää ja tulessa on monta rautaa yhtä aikaa. Hän on yhtä aikaa hauska ja vakava, pohdiskeleva ja nokkela, naapurinpoika ja maailmanmies. Hyväkäytöksiseltä bisnesyrittäjältä vaikuttava Holma voi vetää ylleen Putouksesta tutun Kissi Vähä-Hiilarin rooliasun ja naurattaa ihmisiltä vatsat kipeäksi.

”Kissi on tosin siirtymässä eläkkeelle”, Holma arvelee.

Kuka?

Antti Holma, 34

Ammatti: näyttelijä, kirjailija, käsikirjoittaja

 

Netissä pyöri kesällä Radio Sodoma -parodia, jonka Holma sekä kirjoitti että näytteli. Hänen loppuvuotensa täyttävät Cheek-elokuvan kuvaukset. Elokuvassa Holma näyttelee kaksoisroolia. Jouluksi ilmestyy toinen osa runokirjasta Kauheimmat joululaulut. Hän voi poseerata lehden kannessa pelkissä boksereissa ja kirjoittaa esseitä, joiden kaltaiseen analyyttisyyteen kykenee vain harva.

Vapaus merkitsee hänelle sekä kirousta että mahdollisuutta.

”Olen tehnyt paljon ja kaikkea välittämättä omista huolista. Kun pitää saada aikaan, pakko on paras muusa.”

Hän sanoo arkensa olevan kaaoksen hyväksymistä ja hallintaa.

”Jos otan vapaapäivän, tunnen huijaavani itseäni. Jos katson tv-sarjaa tai luen kirjaa, tunnen syyllisyyttä, etten kirjoita itse.”

Pari viime vuotta hän sanoo käyneensä ylikierroksilla. Tieto syövästä tuli kesken kiireisen työrupeaman, aluksi ärsytti häntä enemmän kuin pelästytti.

”Minullahan oli parhaillaan ohjelman teko. En minä ehtisi leikkaukseen.”

”Kiukuttelin, mutta annoin periksi”

Marraskuussa 2016 Holma löysi kyynärpäästään syylännäköisen, noin kynänpään kokoisen röpelöisen patin.

”Minulla on syylien jäädytyssetti, mutta ennen kuin ryhdyin käyttämään sitä, päätin kysäistä kommenttia lääkärituttavaltani Lontoossa. Hän totesi, ettei nysty näytä ihan syylältä. Onneksi minulla on sairausvakuutus Suomessa ja pääsin hoitamaan asiaa eteenpäin äidinkielellä.”

Holma meni näyttämään kyynärpäätään Helsingissä Bulevardin Klinikan luomihoitajalle, joka ihmetteli, että 'mikähän tää on'?

”Totesin, että you tell me!”

Ihotautilääkäri ilmoitti, että patti olisi leikattava pois ja näyte lähetettävä patologiseen tutkimukseen. Holma ei saisi pariin viikkoon kuntoilla.

”Lähellä oli, etten kuitannut, että antaa olla koko paskan. Kiukuttelin asian takia, mutta annoin lopulta periksi.”

Holma oli lähdössä Chileen kuvaamaan uutta tv-ohjelmaansa Antti Holma & maahanmuuttajat. Patologin vastauksen näytteestä hän sai keskelle hiekka-aavikkoa. Wifi-yhteys pätki, tuuli ujelsi, ja Holma ihmetteli, mikä kumma on Spitzin melanooma. Häntä ärsytti. Ohjelman teko oli kesken. Ei hän ehtisi sairastaa, eikä jonottaa leikkausaikaa.

”Ihania viestejä tuntemattomiltakin”

Yhteys plastiikkakirurgi Patrik Lassukseen löytyi kuitenkin nopeasti. Asian vakavuus paljastui Holmalle vasta, kun hän sai kuulla, että leikkauksen jälkeen taudin seurantaa olisi jatkettava viisi vuotta.

”Varsinainen sairastamiseni alkoi leikkauksen jälkeen, kun käsivarresta oli poistettu isompi pala ja kainalosta kaksi vartijasolmuketta.”

Kainalo oli kipä ja turvoksissa. Holma oli kertonut leikkauksesta ensin vain kavereilleen, mutta päätti sitten jatkaa avoimesti elämästään kertovaa linjaansa. Kun sana ja huumori ovat hallussa, samanmielisiä löytyy myös seuraajista sosiaalisessa mediassa.  

28. helmikuuta, heti leikkauksen jälkeen, Holma julkaisi itsestään kuvan Instagramissa. Kuvassa hänen oikea kyynärpäänsä ja kainalonsa ovat valkeissa, paksuissa siteissä.

”Viime kuussa poistettu syylä olikin syöpä, tänään raavittiin varmuuden vuoksi vähän lisää lihaa jätkästä, jotta varmistettaisiin, että kaikki on saatu pois... Parin viikon päästä pääsen taas hakkaamaan hauiskääntöjä, joita en ole saanut tarpeeksi tehdä, kuten kuvasta näkyy. Kiitos Meilahden ja Helsinki Hospitalin loistavalle väelle hoidosta ja erityisesti Patrik Lassukselle, joka oli puukon varressa. Pitäkää peukkuja! Muistakaa aurinkorasva! Elämä on ihanaa!”

Holman valitsema tapa olikin oikea. Holmalla on Twitterissä noin 30 000 seuraajaa. Viime maaliskuussa hän kirjoitti tililleen: ”Olen saanut ihania viestejä tuntemattomiltakin ihmisiltä syöpäleikkauksen jälkeen, mutta tämä oli kyllä paras: Tulin just herkusta. Rohkea mies. Sulla on vielä paljon annettavaa. Söin nakkipiirakan kunniaksesi. Hail Ana.”

”Kohtuullisissa väleissä kuoleman kanssa”

Holma sanoo olevansa onnekas ja päässeensä sairastumisestaan toistaiseksi helpolla. Lähipiirissään hän on nähnyt toisenlaisiakin kohtaloita, kun alle nelikymppinen, tupakoimaton sukulaismies kuoli keuhkosyöpään.

”Hänenkään tapauksessaan syöpä ei ollut omaa syytä. Syöpä ei taltu, vaikka ihminen kuinka taistelisi ja olisi positiivinen. Esimerkiksi sukulaismieheni oli varmasti myönteinen, iloinen ja kamppaili tarpeeksi sairautta vastaan. Silti uusimmatkaan hoitokeinot eivät auttaneet.”

Holma toteaa, ettei tilanteessa auta muu kuin hengittää syvään ja antaa itsensä asiantuntijoiden huomaan.

”Hoitohenkilöstön kyvyt ovat olleet uskomattomat. Potilaan oma panos on siinä, kun hän tietää saavansa turvallista hoitoa ja olevansa hyvissä käsissä.”

Holman isä on pappi. Elämän rajallisuus tuli pikkupojalle tutuksi arkun äärellä lukuisissa hautajaisissa. Kysymykset tuonpuoleisesta käsiteltiin kotona rauhallisesti.

”Sieltä mieleeni on siirtynyt levollisuus, että kaikella on aikansa. Olen itse kohtuullisissa väleissä kuoleman kanssa. Elän hyvin ja täysillä.”

Hän on myös pohtinut, miltä tuntuisi, jos hän nyt joutuisi jättämään kaikelle hyvästit.

”Miettisin, että onpa hyvä, että olen tehnyt rohkeasti pelottomiakin valintoja, ja että ehdin asua vuoden Lontoossa. Nyt vaikkapa sosiaalisen median turha vaahto tai kritiikki on menettänyt kokonaan arvonsa.”

Lisäksi Holma on päättänyt rauhoittaa elämäntyyliään entisestään.

”Kun muutin Lontooseen, olin ensin neljä kuukautta tekemättä juuri mitään. Kävin kuntosalilla, leffassa ja lounailla ja nautin hiljaisuudesta. Kun elokuvan kuvaukset päättyvät lokakuussa, haluan jatkaa mitääntekemättömyyttä.”

”Laari on välillä ollut tyhjenemässä. En halua enää puoliltaöin kirjoittaa esseetä tai vastailla sähköposteihin. Teen itse omat valintani. Mutta emme ole täällä yksin. On ollut liikuttavaa havaita, että ympärilläni on ihmisiä, jotka välittävät minusta.”

 

Meillä pääset erikoislääkärin vastaanotolle ilman lähetettä. Kysy lisää tai varaa aika! 

 

 

 
Kirsi Isoherranen
Ihotautien erikoislääkäriLue lisää
Vesa Juutilainen
Plastiikkakirurgi, ortopediLue lisää
Patrik Lassus
PlastiikkakirurgiLue lisää