7 väitettä fysiatriasta: totta vai tarua?

13.10.2017 15.50

Fysiatriasta on apua lähinnä iäkkäille henkilöille. Entä voiko fysiatrian avulla voi välttyä leikkaukselta? Fysiatrian erikoislääkäri Kaija Puustjärvi-Sunabacka vastaa seitsemään väittämään fysiatriasta.

1. Fysiatria merkitsee kuntoutusta.

TOTTA, OSITTAIN.

Kuntoutus on tärkeä osa fysiatrin keinovalikoimaa. Fysiatria on lääketieteen erikoisala, jonka keskeinen tavoite on sairauksien ja vammojen seurauksena syntyvien toimintahäiriöiden ehkäisy, hoito ja kuntoutus.

Ennen kuntoutuksen suunnittelua fysiatri selvittää oireiden syyt ja käynnistää hoidon. Hän suunnittelee tarvittavat kuntoutustoimet ja seuraa niiden toteutumista.

Fysiatriassa otetaan huomioon ihmisen biologinen, psykologinen ja sosiaalinen toiminta ja toimintaympäristö. Fysiatri käyttää työssään laajasti ns. konservatiivisen hoidon menetelmiä ja tunnistaa myös ne ongelmat, joissa leikkaushoito on tarpeen. Jos leikkauksen jälkeen jää toiminnan haittaa tai jos kipu pitkittyy, tarvitaan kuntoutusta. Myös silloin fysiatrin arvio voi olla tarpeen.

Kuntoutus on moniammatillista työtä, jossa potilas itse on keskeinen toimija tukenaan lääkäri, fysioterapeutti ja oirekokonaisuuden ja toiminnanhaitan laajuudesta riippuen vaikkapa toimintaterapeutti, kipupsykologi, apuvälineteknikko ja sosiaalityöntekijä.

2. Fysiatri hoitaa lähinnä tuki- ja liikuntaelinten ongelmia.

TOTTA.

Pääasiallisia fysiatrin hoitamia ongelmia ovat tuki- ja liikuntaelinperäiset ongelmat. Kipu on yleisin syy, miksi potilas päätyy fysiatrin vastaanotolle. Kroonisista kivuista suurin osa johtuu tuki- ja liikuntaelinsairauksista. Potilaalla voi olla sen lisäksi puutumista, lihasheikkoutta, kömpelyyttä, kävelyvaikeutta ym. toiminnallista ongelmaa, jonka vuoksi hän ei esimerkiksi suoriudu aikaisempaan tapaan töistään tai vaikkapa harrastuksistaan.

Fysiatri tutkii ja hoitaa erityisesti selän, niskan, ylä- ja alaraajojen ongelmia sekä niistä aiheutuvia kipuoireyhtymiä. Hoito- ja kuntoutusmenetelmien arvio myös monissa hermokudoksen sairauksissa tai vammoissa on fysiatrin työsaralle tyypillistä, esimerkiksi selkäydinvammaisen kuntoutusten moniammatillinen kuntoutus.

Diagnoosin selvittäminen on tärkeää ennen kuin lähdetään suunnittelemaan hoitoa tai kuntoutusta. Fysiatri haastattelee ja tutkii tuki- ja liikuntaelinten toimintaa eri testein. Tavoitteena on ensin selvittää, mistä kipu tai haitta on kotoisin ja miten se vaikuttaa ihmisen toimintaan. Ongelman aiheuttaja löytyy yleensä huolella tehdyllä kliinisellä tutkimuksella ja potilaan haastattelulla. Ongelman syntyhistoria, ennuste sekä oireiden kesto ja voimakkuus vaikuttavat siihen, mitä lisätutkimuksia tarvitaan. Niiden perusteella määräytyy myös käytetty hoito. Tärkeää on hoitaa kipua hyvin ja tunnistaa henkilöt, joiden kipu on vaarassa kroonistua. Hoito voi olla lääkkeellistä tai lääkkeetöntä, pistoshoitoja, fysioterapeuttisia menetelmiä ja hyvin paljon myös potilaan ohjausta omassa arjessa. Ohjeet voivat liittyä esimerkiksi siihen, mitkä ovat päivittäiseen potilaan arkeen sopiva kuormitus, liikkeen ja levon suhde sekä hyvä ergonomia ja lepoasennot.

3. Fysiatria parantaa liikuntakykyä ja sen hoitokeinot voivat ehkäistä ongelmien syntyä ennalta.

TOTTA.

Ihmisen arkiselle selviytymiselle ja elämänlaadulle on tärkeää pystyä omatoimisesti toteuttamaan itseään. Fysiatriassa pyritään aina huomioimaan mahdolliset liikunnalliset ja toiminnalliset rajoitteet tai niiden uhka. Suunniteltavilla toimenpiteillä pyritään ennaltaehkäisemään ongelmia, ylläpitämään tai parantamaan toimintakykyä. Keinojen pitää sopia henkilön mahdollisuuksiin toimia myös arjessa niin, että liikuntakyky säilyy. Usein tehdään lähete fysioterapiaan. Sen keskeinen tarkoitus on palauttaa toimintakykyä ja ohjata omatoimisen, turvallisen harjoittelun pariin huolimatta mahdollisesta tuki- ja liikuntaelinperäisestä ongelmasta.

Tuki- ja liikuntaelinten hyvä terveys on edellytyksenä hyvälle toimintakyvylle ja ihmisen mahdollisuudelle toteuttaa itseään monipuolisesti omassa arjessaan, niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Toimintakyvyn säilyminen on myös olennaista, jotta voidaan edistää yleistä terveyttä ja ehkäistä monia kansansairauksia kuten sydän- ja verisuonisairauksia, diabetesta ja ylipainoa. Liikunta vähentää sairastumisen vaaraa ja parantaa toimintakykyä olemassa olevista sairauksista huolimatta. Siksi tuki- ja liikuntaelinterveyden edistäminen on hyvin tärkeää. Se on keskeistä fysiatrian työsarkaa. Jotta tämä onnistuu yhteiskunnan tasolla, tarvitaan yhteinen päämäärä, jossa tärkeitä toimijoita ovat mm koulu- ja liikuntatoimi, kuntapäättäjät, vanhuspalvelut ja monet muut julkiset palvelut. Tarvitaan hyvä yksilön motivaatio ja myös liikkumista tukeva ja siihen houkutteleva ympäristö. Terveelliset elämäntavat tukevat myös tuki- ja liikuntaelinten terveyttä, johon hoitokontaktien ja kuntoutuksen yhteydessä pyritään vaikuttamaan. Haittojen ennaltaehkäisyssä on tärkeää myös hyvä ergonomia.

4. Fysiatria tukee muuta lääketieteellistä hoitoa.

TOTTA.

Fysiatria pitää sisällään lääketieteellistä hoitoa, mutta sen lisäksi käytettävät toimenpiteet tukevat monen eri sairauden tai vaikkapa leikkauksen jälkitilasta toipumista. Jos potilaalle on jäänyt pysyvä toiminnallinen vamma tai haitta, kartoitetaan keinoja, joilla voidaan kompensoida haittaa ja täten tukea henkilön toimintakykyä. Apuvälineet ovat yksi osa-alue lääkinnällisessä kuntoutuksessa. Fysiatri kartoittaa myös henkilön toiminta- ja työkykyä tilanteessa, jossa mietitään tarvetta vaihtaa ammattia sairauden tai vamman vuoksi.

Fysiatrian erikoisala on pieni. Yleis- ja työterveyslääkärit hoitavat suurimman osan tuki- ja liikuntaelinperäisistä ongelmista. Kun tavanomaiset hoidot eivät riittävästi auta, tai kun lääkäri kokee tarvitsevansa diagnostista ja kuntoutuksen suunnitteluapua alaan perehtyneeltä erikoisalalta, hän lähettää potilaansa fysiatrille.

5. Fysiatrian avulla voi välttyä leikkaukselta.

TOTTA.

Tuki- ja liikuntaelinperäiset ongelmat koskettavat meitä jokaista elämän varrella. Yli 90 prosenttia näistä vaivoista hoituu ilman leikkausta, osa ilman erityisiä toimenpiteitä ja osa kuntouttavien toimien ansiosta. Tärkeää on kuitenkin tietää, mistä vaiva johtuu. Näin osataan toimia hyvän hoitokäytännön mukaisesti, johon kuuluu myös lääkärin arvio.

Vaikka nivelrikko ja selkärangan rappeumasairaudet ovat yleisiä, tulee suuri osa potilaista toimeen vaivan kanssa ilman leikkaushoitoa. Pääsääntöisesti ongelmat ovat sellaisia, että leikkaushoito on tarpeen vasta vaiheessa, kun muu hoito (lääke, liike, kuntoutus) ei ole auttanut riittävästi. Tärkeää on, että potilaan tilanne selvitetään huolella ja sen pohjalta suunnitellaan tarpeellinen hoito tapauskohtaisesti. Fysiatrin pitää tuntea hyvin myös leikkaushoidon mahdollisuudet ja toimia yhteistyössä leikkaavien lääkäreiden kanssa. Myös leikkausten jälkeiset ongelmat kuuluvat usein fysiatrian alaan.

Lievässä ja keskivaikeassa nivelrikossa hoito on konservatiivinen. Sitä ovat sopiva terapeuttinen harjoittelu, liikunta, kivunhoito ja ergonomia ja mm. ylipainoisella polvinivelrikkopotilaalla painon hallinta. Tekonivelleikkaus tehdään, jos nivelrikkokipu ei ole muutoin hallittavissa, tai potilaalla on olennaisesti toimintakykyyn vaikuttava liikevajaus tai virheasento.

Selkäpotilailla leikkaushoito on poikkeushoitoa, joka toteutetaan pääsääntöisesti tapauksissa, joihin liittyy hermojuuren puristus, joka ei lähde helpottamaan noin parin kuukauden aikana.

Olkapään jännevaivat alkavat vaivata jo nuoria aikuisia. Ne ovat kolmanneksi yleisin tuki- ja liikuntaelinperäinen vaiva ja haittaavat useimmiten työikäisiä. Rappeumaperäiset jännevaivat hoidetaan ensisijaisesti konservatiivisesti. Tutkimusnäytön perusteella paras hoitotulos saadaan ohjatulla terapeuttisella harjoittelulla ja näin voidaan usein pidättäytyä leikkauksesta.
Viimeaikaisen tutkimusnäytön ja hoitosuositusten myötä suositellaan olkapään jännevaivoissa leikkaushoidon sijasta yhä useammin aktiivista terapeuttista harjoittelua sisältävää konservatiivista hoitoa.

6. Fysiatriasta on apua lähinnä iäkkäille henkilöille.

TARUA.

Tuki- ja liikuntaelinperäiset ongelmat, kuten selkä- ja niskakivut ovat yleisiä jo nuorella aikuisiällä. Selkäkipua potee yli 80 prosenttia suomalaisista. Jopa kolmannes kärsii selkäkivusta jo ennen 20 ikävuottaan. Kivut vaivaavat erityisesti parhaassa työiässä. Oireet vähenevät jonkin verran iän myötä, mutta eivät häviä.
Tuki- ja liikuntaelinperäiset ongelmat aiheuttavat kolmanneksen kaikista työkyvyttömyyseläkemenoista, eli ne ovat suuri työikäisten toimintakykyä rajoittava haitta. Liikuntaan liittyviä rasitusvammoja ja erilaisia tapaturmiin liittyviä ongelmia on paljon jo nuorilla aikuisilla. Kivut saattavat edellyttää tutkimista ja mahdollisesti muutoksia liikuntatottumuksissa ja niiden määrässä. Ikäihmisellä ongelmat painottuvat eri tavoin: nivelrikko, nivelten ja rangan liikerajoitukset ja lihaskunto aiheuttavat haittaa ja toiminnan rajoittumista. Näin ollen fysiatrian potilaat ovat kaiken ikäisiä aikuisia.

7. Kipulääkkeet ja liikunta ovat yhtä tehokas yhdistelmä kuin fysioterapia.

TOTTA.

Varsinkin akuutissa, lyhytkestoisessa tuki- ja liikuntaelinperäisessä kivussa hyvä kivun hoito ja ohjeet oikeasta kuormituksesta riittävät. Esimerkiksi rasitusvammoihin ja vaikkapa lievään selkäkipuun riittävät lääkkeeksi usein itsehoitovalmisteet, kuormituksen keventäminen ja hallitusti lisättävä liikunta. Jos omat konstit eivät riitä, tarvitaan lääkärin arvioita. Usein hyötyä on myös fysioterapeutin ohjauksesta. Jos tavanomaiset keinot eivät tuota tulosta, tarvitaan lisäpohdintaa, mistä kiikastaa. Tuolloin tulee kyseeseen fysiatrin tekemä arvio mahdollisine lisätutkimuksineen ja hoitosuunnitelmineen.

Väittämiin vastasi fysiatrian erikoislääkäri Kaija Puustjärvi-Sunabacka.


Meillä pääset erikoislääkärin vastaanotolle ilman lähetettä. Kysy lisää tai varaa aika! 

 
Timo Pohjolainen
FysiatriLue lisää
Kaija Puustjärvi-Sunabacka
FysiatriLue lisää