​Asiakaspalvelu 09 417 00100

Varaa aika
Artikkeli

Artikkeli

 

 

Kova selkäkipu ja salamaniskut toivat yleisöluennolle

31.1.2018 16.30

Selkävaivat vaikeuttavat ihmisten arkea monin tavoin. Neljä selkäluennollemme osallistunutta kertoo, mitä ajatuksia neurokirurgimme ja fysioterapeuttimme esitelmät herättivät.

”Selkäkivuista ei tarvitse kärsiä” oli tammikuussa järjestetyn luentomme aihe. Neurokirurgian erikoislääkärimme Esa-Pekka Pälvimäki ja fysioterapeuttimme Anne Puranen kertoivat selkäkivusta ja sen hoidoista täydelle salille Tieteiden talolla Helsingissä. 

Kysyimme neljältä tilaisuuteen osallistuneelta, mikä heidät toi tapahtumaan mukaan ja millaisia kokemuksia heillä itsellään on selkävaivoista. 

Arne Saastamoinen: ”Kipujen kanssa jää aika yksin”

”Kivut ovat uskomattomat. Kun minua on pyydetty kuvailemaan niiden tasoa ykkösestä kymppiin, pahimmillaan ne ovat ysiä ja kymppiä. Kun selästä vihlaisee ja viiltää, en pysty liikkumaan ollenkaan. Nyt kipu on seiskaa ja kasia, mutta olen päättänyt, etten jää paikoilleni. Olen aina ollut aktiivinen ja kova liikkumaan.

Kun huomasin Helsinki Hospitalin tilaisuuden, päätin että on pakko päästä kuuntelemaan, mitä yksityisellä puolella olisi annettava minun tilanteessani ja vaivassani. Työterveyden kautta kipujani on hoidettu konservatiivisella hoidolla, johon alan pikkuhiljaa kyllästyä. Joudun syömään todella vahvaa kolmiolääkettä ja kärsin sivuvaikutuksista: minua huimaa ja nukkuisin 24 tuntia vuorokaudessa. Kipujen kanssa jää aika yksin.

Vaivat alkoivat vuoden 2016 syyskuussa vesijuoksusta. Se ärsytti kulunutta nikamaa, ja sen jälkeen selkä jäikin kipeäksi. Tänä aikana on kokeiltu kaikki mahdolliset tulehduskipulääkkeet, ja vatsa on sekaisin, samoin minulle on kehittynyt rasvamaksa. Yhden lääkärin kanssa olen jopa joutunut riitelemään, olenko todella näin kipeä, sillä hän on epäillyt, näyttelenkö kipujani. Ortopedi taas on sanonut, ettei lähtisi leikkaamaan, koska pullistuma on liian lähellä selkäydintä. Tuon takia leikkaus on pelottanut.

Nyt Helsinki Hospitalin luennot kuultuani aloin miettiä, miksi olen kärsinyt jo puolitoista vuotta.

Aion mennä neurokirurgin kanssa juttelemaan. Mikrokirurgia kiinnostaa, koska en halua 15 sentin leikkaushaavatikkauksia ja lihaskudosvaurioita. Tärkeintä olisi, että saisin selän kuntoon ja pääsisin nopeasti takaisin töihin.”

Liisa Ollila: ”Kipu tulee kuin salamaniskuna”

”Minulla on sekä selkäydinkanavan ahtaumaa että nivelrikkoa. Välillä niskasta tulee kuin salamaniskuja. Alaselkää on neljä vuotta sitten leikattukin kevyemmällä menetelmällä.

Olen saanut jo paljon tietoa selkäydinkanavan ahtaumasta käydessäni esimerkiksi fysiatrien vastaanotolla. Tälle Helsinki Hospitalin luennolle tulin mielenkiinnosta, koska haluan tietää, millä tavalla hermot vaikuttavat. Pari vuotta sitten kävin Esa-Pekka Pälvimäen vastaanotolla niskan takia. Mukana minulla oli aika tuoreet magneettikuvat, ja niistä hän näki ahtaumat selvästi. Hän suositteli leikkausta, jos niskan salamaniskuja tulee kovin usein.

Nyt niskani on paremmassa kunnossa, mutta alaselkä on puolestaan vaivannut enemmän. Kivut rajoittavat elämää jonkin verran. Esimerkiksi teatteriin en mielellään lähde pitkäksi aikaa istumaan. Kun kadulla on pehmeää lunta, sille voi astua reilusti, mutta esimerkiksi kauppakeskusten käytävillä on vaikea kävellä, kun iskunvaimennus puuttuu. Usein niissä ei ole seinänvierustaakaan lähellä tai kaiteita, joista ottaa tukea. 

Täällä tilaisuudessa tuli esille, että Helsinki Hospitalille ei ole aiheutunut leikkauksista yhtään potilasvahinkoilmoitusta. Se on rohkaisevaa. Itse en ole leikkaukseen mennyt vielä uudelleen, vaan olen yrittänyt pitää itseni kunnossa jumppaamalla. Käyn pilateksessa, joogassa ja erilaisissa seniorijumpissa vähintään kolme kertaa viikossa. Vesijumppakin on tarkoitus jälleen aloittaa. Toki liikaakaan ei saisi jumpata.

Täällä kuultiin myös, minkälaisia oireita selkäydinkanavan ahtauma voi aiheuttaa ja että kävelyä parempi vaihtoehto olisi kuntopyöräily. Itsellenikään pitkien matkojen kävely ei ole mitään herkkua, sillä pohkeet puutuvat. Tästä olisikin kiinnostavaa puhua lisää fysioterapeutin kanssa.”

Eero Jalava: ”Selän kuntoutusta jo 30 vuotta”

”Minulla on selässä neljäs ja viides nikamaväli alentunut, ja on siellä varmaan muutakin vikaa. Tuo kaikki heijastuu jalkoihin: kävely on huonontunut ja jalat väsyvät.

Olen ollut tutkimuksissa, mutta mitään operaatioita ei ole tehty. Fysioterapiaa on suositeltu, ja olenkin pyrkinyt noudattamaan saamiani ohjeita. Olen mielestäni ollut aika sisukas, kun olen jaksanut jumpata selkää jo 30 vuoden ajan. Mutta silti selkä on kipeä. Tosin todennäköisesti ilman jumppaliikkeitä se voisi olla vieläkin pahempi.

Tänne tilaisuuteen tulin hakemaan tietoa, mitä selälle voisi tehdä.

Lääkärin puhe oli aika lailla tuttua. Minulla on ollut sama käsitys kuin mitä Esa-Pekka Pälvimäki totesi, että leikkausta ei selkävaivojen parantamiseksi aina tarvitse tehdä. Fysioterapeutti Anne Puranen sai puheellaan minut uskomaan, että kuntoutuksesta on apua.”

Hilja Holappa: ”Leikkausta haluan siirtää viimeiseen asti”

”Olin pari vuotta sitten magneettikuvauksissa, ja siksi tiedetään mitä selässä on vikana. On liukumaa, ja selkäydinkanavan ahtauma on ollut jo kauan.

Vuosi sitten minulta leikattiin lonkka, ja sen jälkeen selkä on jostain syystä ollut parempi. Tosin selälle hankaluuksia aiheuttaa, että kun oikea lonkka leikattiin, siitä tuli vasenta pidempi. Ongelmaa on hoidettu toista kengänpohjaa korottamalla.

Tässä tilaisuudessa tuli paljon entuudestaankin tuttua asiaa, mutta sekin on hyvä, koska asiat tuppaavat välillä vähän unohtumaan. Sitä en ollut aiemmin kuullut, että spinaalistenoosissa eli selkäydinkanavan ahtaumassa kävely ei olisikaan välttämättä hyväksi, vaan parempi olisi kuntopyöräillä. Itse pyöräilen paljon kesäisin, ja taloyhtiössämme on kuntopyörä, eli sitäkin voi käyttää.

Olen yrittänyt kuntoilla paljon, ehkä se on vähän rauhoittanut selän tilannetta. Leikkaustoimenpiteitä haluan siirtää viimeiseen asti, mutta haluan kuulla niistäkin ennakkoon, jos operaatioon vaikka joskus joutuu. Tässäkin luentotilaisuudessa korostui, ettei selkävaivoissa välttämättä tarvitse leikkaukseen asti mennä, vaan niitä voi myös kuntoutuksella hoitaa.”

Helsinki Hospital järjesti 24.1.2018 Helsingissä asiantuntijaluennon ”Selkäkivuista ei tarvitse kärsiä”, jossa asiantuntijoina olivat lääketieteen tohtori, neurokirurgian erikoislääkäri Esa-Pekka Pälvimäki ja fysioterapeutti Anne Puranen.

 

Meillä pääset erikoislääkärin vastaanotolle ilman lähetettä. Kysy lisää tai varaa aika!

 
 
Juha Pohjola
NeurokirurgiLue lisää
Timo Pohjolainen
FysiatriLue lisää
Elena Haapaniemi
NeurologiLue lisää
Kia Pelto-Vasenius
FysiatriLue lisää
Esa-Pekka Pälvimäki
NeurokirurgiLue lisää
Jussi Antinheimo
NeurokirurgiLue lisää
Leena Kivipelto
NeurokirurgiLue lisää
Kaija Puustjärvi-Sunabacka
FysiatriLue lisää
Jari Siironen
NeurokirurgiLue lisää