​Asiakaspalvelu 09 417 00100

Varaa aika

 

Syövän jälkeen uusi rinta

7.5.2018 9.50

Claire Pettersson sairastui rintasyöpään kaksi vuotta sitten. Pettyneenä ruotsalaiseen sairaanhoitoon hän hakeutui leikkaukseen Helsinkiin.

Claire Pettersson työskentelee erikoissairaanhoitajana Göteborgissa. ”Olen koko ikäni auttanut toisia ihmisiä voimaan paremmin ja tervehtymään. Näin tiedän, että potilaalle on tärkeää tulla kuulluksi, ja että hoitohenkilökunta näkee sairauden takana olevan ihmisen.”

Valitettavasti Clairen omat kokemukset sikäläisestä sairaanhoidosta eivät vastanneet hänen toivomuksiaan.

Rintoja "askarrellaan" Tukholmassa

”Tunsin kyhmyn rinnassani useiden vuosien ajan. Kävin neljä vuotta sitten tutkimuksissa, mutta lääkäri osannut sanoa kyhmystä sen kummempaa. Mammografiassakaan ei näkynyt mitään hälyttävää.”

Mutta seuraavassa mammografiassa sairaanhoitaja kysyikin Clairelta, oliko hän rinnassa tuntunut mitään oireita. ”Sain lähetteen ultraääneen ja ohutneulanäytteeseen. Kului muutama viikko, ennen kuin sain uuden lääkäriajan ja tietoa tutkimuksista.”

Lääkäri totesi, ettei kyseessä ole varmaan mitään vakavaa, mutta seuraavana päivänä rinnasta otettaisiin kuitenkin varmuuden vuoksi koepala.

Kuka?

Claire Petterson, 53
Ammatti: Erikoissairaanhoitaja
Harrastukset: Sauvakävely ja jumppa

 

Kului kolme viikkoa, ennen kuin Claire tapasi jälleen uuden, jo kolmannen lääkärin. ”Hän alkoi yllättäen kysellä minulta, miltä minusta tuntui tulla vastaanotolle.”

Clairea odotti diagnoosi rintasyövästä. Lääkäri kertoi, että rinnanpoisto oli välttämätöntä, koska kasvain oli niin suuri.

Claire oli kuullut puhuttavan rintarekonstruktiosta, jossa rinnanpoiston yhteydessä potilaan omista kudoksista rakennettaisiin uusi rinta. Hän sai lääkäriltä epäilevän kommentin: ”Ei niitä tehdä meillä, mutta niitä askarrellaan kyllä Tukholmassa.”

”Vastaus ei kuulostanut minusta kovin ammattimaiselta, eikä varsinkaan askarrella-sana vakuuttanut minua. Tunsin oloni loukatuksi. Minulle oli itsestään selvää, että jos leikkaus olisi mahdollista tehdä, myös toivettani olla kokonainen nainen olisi noudatettu.”

Rinta oman kehon aineksista

Ammattinsa takia Claire osasi tutkia ja analysoida rintasyöpäleikkauksiin liittyviä artikkeleita ja tutkimustuloksia.

”Huolimatta siitä, että tutkimukset osoittivat, ettei ole olemassa lääketieteellistä estettä tehdä rinnanpoistoa ja rekonstruktiota samassa leikkauksessa, sain ruotsalaiselta sairaanhoidolta kieltävän vastauksen. Minun pitäisi odottaa rekonstruktiota, joka vaatii usein monia leikkauksia. Minulla ei ollut tietoa siitä, kuinka kauan leikkauksen odotus kestäisi. Mahdollisesti se veisi useita vuosia.”

Rintasyöpäyhdistyksen lehdestä Claire löysi ilmoituksen Docrates-syöpäsairaalasta Helsingissä ja plastiikkakirurgi Jari Viinikaisen haastattelun. ”Uteliaisuuteni heräsi ja soitin Viinikaiselle heti. Minulle tarjottiin lääkäriaikaa samalla viikolla ja leikkausaikaa viikkoa myöhemmin.”

Ensimmäinen tutkimuskäynti kesti puolitoista tuntia. Clairesta tehtiin tarkat mittaukset ja otettiin valokuvat. ”Kustannukset olivat minulle yllätys: luulin, että leikkaus olisi tullut vielä kalliimmaksi. Rasvan ottaminen omasta elimistöstä takaa pitkäaikaisen lopputuloksen ja vanheneminen tapahtuu luonnollisesti. Implantti olisi ollut edullisempi vaihtoehto, mutta se olisi pitänyt uusia myöhemmin. Olen synnyttänyt neljä lasta. Raskauksien jäljiltä vatsassani oli rasvahylly ja kylliksi ylimääräistä nahkaa uuden rinnan rakentamiseksi.”

Tilaa uutiskirjeemme!

Nopea päätös, pitkä leikkaus

Jari Viinikainen työskenteli leikkauksessa parina Helsinki Hospitalin plastiikkakirurgin Sinikka Suomisen kanssa. Claire oli googlannut etukäteen kummankin lääkärin ja oli vaikuttunut heidän ammattitaidostaan. ”Sinikka, Jari ja Helsinki Hospitalin ruotsia taitava henkilökunta huolehtivat minusta Helsingissä oloni aikana. Heti ensitapaamisesta sain omahoitajan, jonka puoleen saatoin kääntyä kysymyksineni.”

Seitsemän tuntia kestäneessä leikkauksessa elokuussa 2015 kirurgit poistivat Clairen rinnan, mutta säilyttivät ihon ja muotoilivat uuden rinnan vatsan kudoksista. Leikkaus oli siis mahdollista tehdä yhdellä nukutuksella ja yhdellä sairaalakäynnillä.

”Se oli säästävää sekä taloudellisesti että henkisesti. Onneksi sain leikkauksesta nopean päätöksen. Helpottavaa oli kuulla, että kasvain ei ollut ehtinyt levitä, enkä tarvinnut jatkohoitoja.”

Clairen viereltä ei poistuttu koko ensimmäisen vuorokauden aikana. Muuten hänen muistikuvansa leikkauksen jälkeen ovat hatarat. ”Muistan vain kovan janon ja sen, että selkäni väsyi, kun oli pakko maata liikkumatta. Rinnassa tai vatsassa ei kuitenkaan tuntunut mitään sietämätöntä kipua.”

Claire joutui hoitajasta potilaan rooliin

”Henkilökunta oli suorastaan ihmeellistä. He palvelivat minua kaikin tavoin. Kohta istuin jo heidän kanssaan kahvihuoneessa. Olin nopeasti jaloillani.”

Claire sai valita ruokansa lähiravintolan ruokalistalta. ”Olipa se luksusta, kun minulle tarjoiltiin tuoreita mansikoita ja jäätelöä! Hoitajat olivat lisäksi seurallisia ja hauskoja. He ymmärsivät, että potilaalle on tärkeää saada jakaa kokemuksensa.”

Clairelle oli uutta olla itse potilaana, koska hän oli tottunut olemaan työssään se, joka empaattisena kuuntelee potilasta. Viiden päivän kuluttua Clairen puoliso Michael nouti hänet kotiin. ”Lentokentällä minua alkoi huimata, mutta mieheni järjesti minut pikavauhtia vip-tilaan sohvalle, jolla saatoin levätä.”

Clairen sairausloma kesti viisi viikkoa. ”Alussa jouduin pitämään korsettia ja leikkausrintaliivejä. Yritin ensin hoitaa lonkasta lonkkaan ulottuvaa haavaani itse, mutta haavan näkeminen alkoi pyörryttää minua. Niinpä sain hoitoon apua terveyskeskuksesta.”

Haavan reunoja Claire teippasi vuoden verran saadakseen arvesta siistin. Jälkitarkastuksessa Göteborgissa lääkäri oli hoidon lopputuloksesta todella vaikuttunut. Iloinen oli Clairekin.

”Minulle ulkonäköni ja naisellisuuteni on aina ollut tärkeää. Voin paremmin, jos näytän hyvältä. Tärkeintä on tietysti tulla terveeksi, mutta halusin myös hyvän tuloksen. Olen todella tyytyväinen uuteen rintaani ja kaupan päälle sain vielä hienon, litteän vatsan!”

Terveys ja rakkaus etusijalla elämässä

Claire tuntee itsensä nyt terveeksi ja käy normaaleissa jälkitarkastuksissa.

”Kuitenkin mielessäni väijyy pelko syövän uusimisesta. Joitain kuukausia sitten tunsin itseni väsyneeksi. Kävin kokeissa, ja kaikki tulokset olivat onneksi normaaleja. Luin äskettäin tutkimuksesta, jonka mukaan hormonikierukka voi lisätä rintasyövän riskiä. Se saattaa olla yksi syy sairastumiseeni. Muita syitä en löydä. Imetinkin yhtäjaksoisesti viisi vuotta, ja imetyksen pitäisi olla rintasyövältä suojaava tekijä.”

Claire on hyvässä fyysisessä kunnossa ja treenaa säännöllisesti, sauvakävelee ja jumppaa ahkerasti. Hän liittyi myös rintasyöpäyhdistys Johannan jäseneksi. ”Henkisestikin voin hyvin ja olen kiitollinen elämästä. Nykyisin voin työssäni paremmin ymmärtää syöpäpotilaita. Työskentelen potilaiden kanssa, joilla on astma, allergia tai krooninen keuhkosairaus. Monilla heistä on myös kokemuksia syövästä. Olen avoimesti jakanut omia kokemuksiani, jos olen tuntenut niiden sopivan tilanteeseen.”

Sairastuminen muutti Clairen elämänarvoja. ”Olen nykyisin parempi puhumaan siitä, mitä tunnen sisälläni. Ennen työni oli ykkössijalla, nykyisin panostan enemmän vapaa-aikaan ja matkusteluun. Tulevaisuudesta ja elinpäivistään ei kukaan tiedä. Niin en osannut ajatella ennen, mutta nyt osaan.”

Claire avioitui elämänkumppaninsa kanssa leikkauksen jälkeen. Hänellä on neljä lasta, neljä aikuista bonuslasta ja neljä bonuslastenlasta. ”Rakkaus ja terveys ovat tärkeintä elämässä. Minulla on ihana mies, joka on tukenut minua koko sairauteni ajan. Haluan nähdä asiat positiivisesti. Totta kai minäkin olen joskus surullinen ja vihainen, mutta sellaiset tunteet menevät nykyisin nopeasti ohitse. Olen saanut kaiken, mitä voin toivoa.”

Ikävää oli loppujen lopuksi vain se, että Claire menetti uskonsa ruotsalaisen terveydenhoidon tasoon. ”Oli ikävää, etten Ruotsissa saanut selvyyttä kaikkiin kysymyksiini, vaan minun piti tivata vastauksia ja tunsin, että minua kohdellaan yliolkaisesti. Sairaan pitäisi jaksaa olla vahva ja varmistaa asiat kahteenkin kertaan. Tunsin, että parastani ei ajateltu, ei kyetty katsomaan kokonaisuutta, ei tarjoamaan turvallisuutta, eikä kommunikoimaan kanssani. Lääkärini ja sairaalani Helsingissä pystyivät sen sijaan tarjoamaan kaiken, mitä tarvitsin.”

Plastiikkakirurgi Sinikka Suominen:

”Clairen leikkaus oli tyypillinen, ns. välitön rintarekonstruktio, jolloin samassa leikkauksessa poistetaan rinta ja rakennetaan uusi. Tällä hetkellä tällainen tehdään noin 10–15 prosentille rintasyöpäpotilaista. Noin 40 prosentille tehdään koko rinnan poisto. Silloin rinta voidaan rakentaa myöhemmin.

Menetelmä valitaan yhdessä potilaan kanssa ja hänen vartalotyyppinsä mukaan. Syöpätyypistä riippuen rinta voidaan rakentaa joko samalla (välitön rekonstruktio) tai vuoden kuluttua sädehoidon päättymisestä (myöhäisrekonstruktio).
Tavallisimmat menetelmät ovat alavatsakieleke tai selkäkieleke, mutta reiden sisäsyrjää tai jenkkakahvaakin voi käyttää. Joskus selvitään toistetuilla rasvaruiskutuksilla.

Implantti on mahdollinen, jos sädehoitoa ei ole suunnitteilla. Se tehdään yleensä kaksivaiheisena niin, että ensin asetetaan kudosvenytinproteesi, joka myöhemmin vaihdetaan lopulliseen. On tavallista, että pieniä muotokorjauksia tehdään paikallispuudutuksessa noin vuoden kuluttua rasvansiirrolla. Olen ollut yhtenä mukana kirjoittamassa Syöpäjärjestöjen Rinnankorjauskäsikirjaa, jossa rintarekonstruktion vaihtoehdot on selitetty varsin seikkaperäisesti."


Meillä pääset erikoislääkärin vastaanotolle ilman lähetettä. Kysy lisää tai varaa aika!

 

 
Maija Kolehmainen
PlastiikkakirurgiLue lisää
Tiina Strengell
PlastiikkakirurgiLue lisää
Sinikka Suominen
PlastiikkakirurgiLue lisää