Valikko Sulje

Onnea Helene Schjerfbeck ja suomalainen kuvataide – taide ei ole ylellisyyttä, vaan se on välttämättömyys

Kuusi nuorta taiteilijaa työskentelee Helene Schjerfbeckin maalauksen inspiroimana tänään, suomalaisen kuvataiteenpäivänä ja Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä.

Taide ei ole olemassa vain taiteilijoita vaan koko yhteiskuntaamme varten. Tarvitsemme heitä, jotka tekevät asioita näkyväksi ja jotka kertovat kipeistäkin asioista uudella tavalla, koskettavasti ja voimaa antaen. Luovuutta tulee tukea ja sitä tarvitaan tulevaisuudessa monialaisemmin enemmän kuin koskaan, meidän alallamme esimerkiksi uusien ratkaisujen mutta myös sen ”perinteisemmän” roolin näkökulmasta.

Onneksi poikkeusolot ja epävarmat ajat eivät ole koskaan estäneet ihmisiä tekemästä taidetta. Tänä keväänä ikkunagalleriat ja virtuaaliset museokierrokset ovat joillekin ihmisille jopa madaltaneet kynnystä päästä nauttimaan taiteesta.  Se on kuitenkin selvää, että lukuisia tärkeitä ja kiinnostavia projekteja, tilauksia ja työmahdollisuuksia on peruuntunut. Siksi kaikki tuki on tarpeen. 

HELENE20-taidetukiprojekti käynnistettiin tänä keväänä koronan takia ahdinkoon joutuneiden taiteilijoiden tukemiseksi. Projektiin haki keväällä mukaan 114 taiteilijaa, joista mukaan valitut ovat 18–34-vuotiaita ja he edustavat eri taiteenaloja monipuolisesti aina graffiteista klassiseen öljyvärimaalaukseen, keramiikasta kolmiulotteiseen tekemiseen.

 Yksi projektiin valituista taiteilijoista on Elli Maanpää.

”Mun mielestä Helene oli kaikkien aikojen bosslady. Teen muotokuvan Helenestä, sillä haluan kuvata juuri niitä vuosia, kun hän oli täynnä elämää. Maalaan teokseni kierrätetylle peilille, ja näin kutsun kaikki näkemään muotokuvassa myös itsensä. Taide on kantanut minua läpi vaikeiden aikojen. Sen tiedän, että tää on vain yksi elämä, ja se kannattaa elää täysillä.”

HELENE20-teokset valmistuvat elokuussa, ja syyskuun aikana projektin teokset saadaan taidenäyttelyyn Helsingin rautatieaseman Kulttuurihalliin. Näyttelyn yhteydessä avataan huutokauppa, joka huipentuu syöpäsäätiön juhlatoimikunnan järjestämään tiedegaalaan. Varat lahjoitetaan lyhentämättömänä Syöpäsäätiölle. 

Projektin lähtökohtana oli ja on edelleen se, että kaikki taideprojektit eivät saa peruuntua, sillä poikkeuksellinen aika poikii varmasti uusia mestariteoksia. Siispä onnea Helene ja suomalainen kuvataide – taide ei ole ylellisyyttä, vaan se on välttämättömyys!

 Tutustu projektiimme täällä.

 

Hei! Mitä mieltä olet ajanvarauspalvelustamme?

Kehitämme alati palveluitamme ja olisi hienoa, jos kertoisit  jäitkö kaipaamaan jotain.